Kattoikkuna

Jo riittää Herra,
mittasitko tavallista suuremmalla mitalla kärsimystä
Elialle – ja – minullekin?
Sillä kuulen sieluni huutavan Elian tavoin:
Jo riittää Herra.
Minulle on kyllä opetettu, että
kärsimyksen rajut ratsut vetävät
siunauksen vankkureita.
Olen mieltynyt siihen opetukseen -
onhan vankkurit suuremmat,
paljon suuremmat, kuin pienet rattaat.
Mutta missä viipyvät vankkurit?
Vai onko tuska hämärtänyt näköni,
niin, etten tunne siunauksen muotoa
enkä sen rikastuttavaa läsnäoloa?

Herra, Sinä ikuinen Viisaus,
varastoi minunkin ymmärrykseni kätköön
se muuntumaton totuus, että
Valaja tietää enemmän
kuin keskeneräinen astia.

Sylvia Norrgård 16.11.2008

Tumman sinessä säteilevät tähdet.
Se on taideteos vertaansa vailla.
Tämän kauneuden alla
sieluni silmät etsivät ja löysivät
vanhan miehen,
niska kenossa ynnäämässä tähtien lukua -
jälkeläistensä paljoutta.
Mahtava on tähtien luku ja kauneus.
Mutta se onkin -
lapsettomalle, kansojen paljouden isälle
Jumalan kyllä.

Jylhä on näky, kun tuuli pukkaa
ukkospilven mustan kyljen esiin
metsän reunan takaa.
On jylinää, tulen räiskettä -
kuin tuomion pasuunan pauhua.
Mutta kun Mestarin sivellin vetää kaaren
mustaan pilveen, värisoinnut kauniisti saumattuina -
se on armon lempeä vastaus.
Mutta se onkin -
uskolliselle arkin rakentajalle
Jumalan kyllä.

Getsemane, puutarhoista ihmeellisin
avasi sylinsä Jumalan Pojan kyynelille.
Sen alttarilla sinetöitiin Pojan tahto Isän tahtoon.
Ja sen korkeitten holvien alla annettiin
Pyhä syntisten käsiin.
Golgata, risti, tuska ja pimeys -
sen karu kumpu vastaanotti pyhän veren.
Mutta sen kummulta kiiri myös voiton sanoma:
”Se on täytetty”.
Ja kalliohauta sai jalon palvelutehtävän,
kun Kirkkauden Herran runneltu ruumis sai
hetken levähtää sen suojassa.
Getsemanen, Golgatan ja kalliohaudan
taisteluareenoilla Pyhä voitti kirouksen -
Elämä kuoleman.
Suljettu tie avattiin Isän tykö.
Mutta Sinä Kristus oletkin
armoa janoavalle syntiselle
Jumalan kyllä.

Sylvia Norrgård

Jos sieluni miettii ja kysyy
ja Jumalan vastaus on ‘ei’ -
saako Hän suostumaan?
Isä, kuulinko oikein – ei?
Isä, sanoitko minulle -ei?
En jäädä voi ruostumaan!

Kun ihan oikeesti – kaiken jo tiedän,
enkä sellaista vastausta siedä.
Minun sieluni synkkenee.

Jos sieluni miettii ja kysyy
ja Jumalan vastaus on ‘joskus’,
saako Hän odottamaan?
Vai karkaako minulta mopo?
Vielä vauhdilla köyhälle ropo.
En jäädä voi odottamaan!

Kun ihan varmasti tiedän ja taidan,
joutaa hitaat ylitse laidan.
Minun sieluni mustenee.

Jos sieluni miettii ja kysyy
ja Jumalan vastaus on ‘kyllä’,
saako Hän rakastamaan?
Jospa kuitenkin joku toinen,
en millään minä ehdi enkä voine?
En jäädä voi rakastamaan.

En sitä Jumalan työksi mä luullut,
olin kiireestä kuuroksi tullut.
Minun sieluni hiljenee.

Jos sieluni miettii ja kysyy
ja Jumalan vastaus on ‘nyt’,
saako Hän kiittämään?
Isän ääni lapselle riittää,
kaikki pyynnöt Taivaalle siirtää.
Nyt jäädä voin kiittämään.

Kun Jumalan vastaus on ‘kyllä’
ja kutsu palveluun yllä.
Minun sieluni kiittelee.
Minun sieluni kiittelee.

Hannele Heiskanen 10/2007

Kuinka usein meitä pelko sitookaan,
ja turhat huolet nurkkaan ahdistaa!
Herran kädessä ei voida levätä,
vie epäusko luotaan kauas sydäntä.

Kun sä kuljet täällä korpitielläsi,
niin Herra varjelee sun matkasi.
Luota siihen, että armo kantaa niin,
ett’ koskaan joutua et voi sä eksyksiin.

Jos sä sanot, että kätes tyhjät on
ja muita auttaa sun on mahdoton,
muista, että Jeesus kuoli eestäsi,
ja anna Hänen täyttää tyhjät kätesi.

Herra ei sua jätä yksin pimentoon,
vaan näyttää sulle: Sinä kallis oot!
Vaikka mitättömäks itses tunnetkin,
niin Herran silmissä oot lammas kallehin!

Laske jalkas Sanan kalliolle,
astu rauhaan armon laitumille!
Jeesus kantaa sua yli esteiden,
rakkaudellaan hiljaa hoivaten,
sydäntäsi suojaten.

Eija Granfelt 2003

Sana löysi tiensä
- suoraan sydämeen sanoma soi
Isä armollinen
taittoi leivän lapsilleen – sinulle toi.
Voiko kukaan ryöstää sua
Isän kädestä – ei voi.
Tahto taivaan löytyi
Sanan lähteestä, kun janoinen joi.

Rakkaus löysi tiensä
- suoraan sydämeen sanoman toi.
Isä taivaallinen
antoi uskon rohkeuden – sinulle soi.
Voiko mikään riistää
rakkaudestansa – ei voi.
Suojan suurimman
sai lapsensa, hän kiitoksen toi.

Valo löysi tiensä
- suoraan sydämeen säteensä toi.
Henki kirkkauden
antoi lohdun lapsilleen – sinulle soi.
Voiko Taivaan Isä
lastansa unohtaa – ei voi.
Johtaa kansansa
Jerusalemiin, ja kiitos soi.

Siis pidä mitä sinulla on ja kiitä.
Lahjat taivaan varastoista annetaan.
Laula Kaikkivaltiaalle kiitos siitä,
että uupunutta lasta kannetaan.

Hannele Heiskanen 2003

Herra, minulla on ilmiömäinen kyky
katsoa murehtien huomispäivään,
ylihuomiseen ja paljon, paljon kauemmas.
Vaikka viime vuonnakin oli
kolmesataakuusikymmentäviisi päivää
ilman umpikujaa.
- Ja kuitenkin olen raahaamassa
turhia punnuksia suonet pullollaan
kuin kisailijat maailman
vahvimman tittelistä.

Herra, minun sieluni janoaa
tervettä lepoa.
Sellaista, josta Paavali sanoo:
“Ja minä elän, en enää minä,
vaan Kristus elää minussa.”

Sinähän Kristus nukuit rauhassa
vaikka myrsky heitteli venettä,
etkä joutunut paniikkiin, vaikka
tuhannet nälkäiset istuivat kuuntelemassa
saarnaasi, eikä yhtäkään
markettia ollut lähellä.
- TÃätä, juuri tätä luottamusta
minun sieluni janoaa.
Taas on avattu, Herra Sinun
armostasi uusi
kolmensadankuudenkymmenenviiden päivän
vuosi ja Sinä sanot: Minä kuulen sen.
“Ilman umpikujaa.”

Sylvia Norrgård 2003

Isä, miksi lastasi tänään saartaa huoli?
Mieli maassa, taivas synkkä, valoton.
Moneen oveen osuu pahan palava nuoli.
Sydän mykkä, hiljaa, aivan sanaton.

Puhu, Herra, palvelijasi tahtoo kuulla!
Ääni Isän kertoo viestin lapselleen:
Kristus itse maksoi kaiken ristinpuulla.
Sulje sanat rakkaat suoraan sydämeen.

Luota siihen, että tieltä esteet kaatuu,
Taivaan tiellä aina voitto annetaan.
Vaikka kysyt, tiedä aina vastaus saapuu.
Lasta taakkoinensa hiljaa kannetaan.

Ääni taivaan kuuluu: Jumalan lamppu palaa,
Isä itse lapsen tietä vartioi.
Liian usein itket aivan yksin, salaa.
Sanan valon sulle lohduksi toin.

Hannele Heiskanen 2003

Tänään tahtoisit kehykset löytää
elämäsi tauluihin.
Käydään isän ruokapöytään,
sydän syttyy lauluihin.

Sinä kaikkivaltiaan taide
oman kauniin muodon sait.
Siinä sielusi laupias paimen,
miksi muotoa muuta hait?

Etsit elämän kehyksen aidon
sydämesi huoneeseen,
maasta hunajan ja maidon
löydät ilon, kiitoksen.

Sinut Jumalan sormi piirsi
kämmenelle Kristuksen.
Yöstä päivänvaloon siirsi
syliin suuren rakkauden.

Hannele Heiskanen 2002

Pieni ihminen, Jeesuksen seurassa saat
käydä luottaen tietä niin turvaisaa.
Herran enkeli kulkusi varjelee,
Isän katse sua matkalla saattelee.

Sinä kaipaatko lahjaa tai rohkaisua,
valon loistetta polkusi varjoissa?
Isä muistuttaa: “Lapseni, anokaa,
silloin taivaasta vastaus annetaan.”

Anna Jeesuksen rakkauden sua kannattaa
halki arkisen elämän korpimaan.
Armon varassa hyvä on taivaltaa,
käydä luoksensa saat aivan sellaisenaan.

Nyt taivainen rakkaus sua kannattaa,
käsi Jeesuksen eteenpäin johdattaa.
Laske taakkasi Herran harteille vaan,
saat vapaana painoista taivaltaa.

Eija Granfelt 2002

Eivät he tienneet, mitä on seisoa
janoisena, haljenneilla kaivoilla,
tai nälkäisenä tuhkaksi kulotetulla pellolla.
Eivätkä tienneet, kun suuni
heitteli rohkeita sanoja,
että sieluni itki – eivät tienneet.
- Kukapa mittaisi tuskien syöverit,
tai laskisi syytösten luvut?

Mutta Sinä Herra näit,
- ja avasit sen vahvarakenteisen veräjän
ja talutit minut viheriäisille niityille
ja virvoittavien vetten tykö. Ja minä join
lähteestä pohjattomaan janooni.
Join anteeksiantamusta ja toivoa.
Join lahjavanhurskautta ja iloa.

Ja minä näin uuden ulottuvuuden,
sen, jolla ei ole alkua eikä loppua.

Ja minä ymmärsin, mitä on palata
tuhlaajan polulta Isän kotiin.

Sylvia Norrgård
3.1.2002

Pane silkkihansikkaat kovettuneisiin
käsiisi, voitele parhaimmalla öljyllä
ne seulotutkin sanat, jotka huuliltasi tipahtelevat.
Äläkä tuijota silmälasiesi yli
tuomarin silmin, silloin, kun istuudut
sielunhoitajan pallille.

Pyydä ylhäältä tulevaa viisautta ja
oikeat kuulokkeet korviisi,
että erottaisit itkujen syyt.

Älä ruoki loukatun minän
ikuista nälkää, se vain kasvaa.

Koskettele varoen verille piestyn
kirveleviä haavoja, ne voivat syvetä.

Sinä tarvitset, Golgatan veressä
desinfioidut instrumentit
hoitaessasi Kaikkivaltiaan
taideteosta.

Sylvia Norrgård
Tammikuu 2002

Loppiainenkin on jo mennyt
ja arki tullut.
Aika on riisua sinut Joulu.
En sano sinulle “Hyvästi”,
se olisi liian kylmä sana
Enkä sano sinulle “Moi”,
se olisi liian arkinen sana.
Annan vain kyyneleen vierähtää poskelleni
ja sinä tunnistat sen eron haikeudeksi.

Vien sinun kirkkaan punasi
ja kiiltävät kimalteesi ullakon pimeään.

Mutta seimi, oljet ja Seimen Lapsi,
Sinä et ole joulukoriste.

Minä panen Sinut sieluni vitriiniin
ja jos pimeys yllättää, minä katselen
Sinua Seimenlapsi, ja iloitsen Valkeuden
koitosta, – ja pimeys väistyy.
Ja, kun krookus nostaa päänsä roudan alta
ja koivut ovat hiirenkorvalla,
minä näen Sinut Seimen Lapsi ja iloitsen
Elämän ilmestymisestä.
Se on kuolemaakin väkevämpi.

Seimi, oljet ja Seimen Lapsi
Sinä olet enemmän, kuin joulukoriste!

Sylvia Norrgård
Tammikuu 2002

Tämä pieni sydän,
se janoaa taivasta!
Minun tyhjä sisimpäni
kaipaa Hengen virtoja.

Oi Herra, Kuninkaani,
lahjaa pyydän Sinulta,
ettei sydän kuivuisi
ja janoon nääntyisi.

Tämä pieni sydän
tahtoo Herran kohdata.
Kaipuu suuri, odotus
täyttää mielen janoisen.

Tämä pieni sydän
anoen ylös katsoo:
Jeesus, täytä lupaus,
mulle anna lahjasi.

Oi Jeesus, Paimeneni,
tule aivan lähelle.
Minun suuri onneni
ois Sinut kohdata.

Eija Granfelt 2002

Olet Herrani suuri ja ihmeellinen,
ei vertaista löydy Sulle!
Käsin taitavin rakensit taivahan,
sen kauniille kaarelle taivutit,
se istuimena on Sulla.

Ja jalkaisi astinlautana maa
tämä maa, jonka perustukset
Sinä laskit syvälle tyhjyyteen
ja kulmakiven – mihin löitkään sen?

Entä meri, mahtava kuohuineen,
miten rajasit ärjyvät aallot sen?
Miten nostit vuoren mahtavan
yli pilvien huippunsa kohottavan?

Olet Herrani suuri ja voimallinen,
ei vertaista löydy Sulle!
Sinä sanot vain sanan – jo tapahtuu,
että ihmeet astuvat esiin.
Kuka mitata voi – kuka sanella valtasi rajat?

Olet Herrani suuri ja armollinen,
ei vertaista löydy Sulle!
Et kivitä, lyö, et tuomitse, kun syntinen seisovi edessäsi.
Sinä armahdat, puhdistat, puetat
juhlapukuun tahrattomaan.

Olet Herrani suuri ja muuttumaton,
sama eilen, tänään, halki iäisyyden.
Kuka luotaisi syntysi syvät?
Ei kieleni pysty kertomaan,
ei käteni mittojas näyttämän,
mutta yhden tiedän, ja riemuitsen:

Olet Herrani suuri.

(Kirjoitettu marraskuussa 1990)